BooKK

Näin, että Abigailia hermostutti, joten tartuin hänen käteensä hetken mielijohteesta. Hän hymähti ja puristi kättäni. —- ja Fernando kävelivät edessämme. Jättiläismäisten ovien kohdalle tullessamme molemmat tarttuivat ovien kahvoista kiinni, ja vetäisivät ne auki jättäen meille tilan astua sisään. Kumpikaan meistä ei liikahtanutkaan. Tunsin oloni yhtäkkiä hyvin pieneksi. Hengitin syvään.

”Oletko valmis?” Kysyin hiljaa Abigaililta. Hän nyökkäsi pienesti vastaukseksi ja puristi taas kättäni.

Sitten astuimme sisään. Ulkoa päin paikka oli näyttänyt hyvin hämärältä, mutta nyt näin selvästi jokaisen yksityiskohdan, mitä huoneesta löytyi. Sali oli suuri ja avoin. Lattia oli marmoria ja seinät valkoista kiveä. Suoraan edessämme oli valtava puolikaaren muotoinen vastaanottotiski. Se oli vaaleaa koristeellista marmoria, ja sen päälliset oli päällystetty lasilla. Tiskin takana seisoi pirteä nuori tyttö, jolla oli yllään kepeä turkoosi mekko ja rinnassa nimikyltti, jossa luki Cenedra. Hänen ilmeensä toi mieleen tilanteen pienestä syrjäkylän hotellista, johon olisi juuri astunut sisään ensimmäiset asiakkaat kolmeen kuukauteen. Yritin hymyillä hieman vastaukseksi hänen iloiselle tervetuliaiskatseelleen. Se sai minut vaivautuneen oloiseksi ja käänsin katseeni sivulle. Huomasin meitä molemmin puolin olevat suuret sohvarykelmät, joissa istui joukko meidän ikäisiämme nuoria. Useimmat käännähtivät katsomaan meidän kävellessä heidän ohitsemme, mutta käänsivät sitten huomionsa takaisin siihen mitä olivat tekemässä. Muutaman hieman meitä vanhemman oleskelijan katseet jäivät kuitenkin vaivaamaan minua. Heidän katseensa oli hieman liian pitkä, liian läpitunkeva. Jokin meissä selvästi herätti heissä arveluja tai kenties muistoja. Kaiken kaikkiaan paikka loi kuitenkin vaikutelman rennosta oleskelutilasta. Kummaltakin puolelta löytyi myös taulutelevisiot ja pieni tarjoilupöytä. Seinillä roikkui erilaisia tauluja ja jokaisessa tyhjässä kolossa oli upea veistos tai huonekasvi. Sisustus oli selvästi jonkun huippusuunnittelijan käsialaa.

Jossain vaiheessa —- oli taas siirtynyt takaisin vierellemme, ja nyt hän viittasi meitä vastaanottotiskille päin. Yritin vältellä nuoren vastaanottovirkailijan ylipirteää katsetta muka tarkastelemalla tiskin kyljessä olevia koristekuvia.

”Tässä olisi sitten uusia asukkaita: Abigail Clowd ja Harley Dark”, —- kertoi Cenedralle, joka hymyili meille niin säteilevästi, kun ikinä osasi. Samassa kuulin lasin särkyvän jossain päin huonetta ja käännähdin katsomaan. Noin 25-vuotias vaalea nainen kyykistyi keräämään sirpaleita nolostuneena maasta.

”Selvä!” Cenedra hihkaisi iloisesti välittämättä välikohtauksesta ja näpytteli tiedot tietokoneelleen.

Käänsin katseeni sivulle ja näin vilauksen —-n varoittavasta katseesta, joka näytti olevan osoitettu toisessa sohvarykelmässä istuville henkilöille. Miltei heti —- kuitenkin käänsi katseensa minuun ja hymyili ystävällisesti. Nostin hieman suupieliäni ja käänsin katseeni takaisin eteenpäin, sillä jostain syystä minusta alkoi tuntua, että —- yritti salata jotain.

”Noniin. Dana saattaa teidän huoneisiinne”, Cenedra ilmoitti ja osoitti parin metrin päässä seisovaa nuorta hyvin samannäköistä tyttöä, jolla oli myös yllään turkoosi mekko ja kasvoillaan ylipirteä hymy. Ainoa eroavaisuus, jonka huomasin näiden kahden virkailijan välillä, oli että Danan paksut, suorat ja kiiltävät hiukset olivat tumman ruskeat, kun taas Cenedran vaaleat. Seurasimme Dana-nimistä tyttöä salista lähtevää käytävää pitkin hissille. Olin nähnyt ulkoa, kuinka korkea rakennus oli, mutta yllätyin silti nähdessäni, että kerroksia oli kaksikymmentä. Dana painoi nappulaa, jossa oli numero seitsemäntoista. Hissin ovet sulkeutuivat, ja hissi lähti liikkeelle. Parin sekunnin kuluttua hissi pysähtyi jo, ja ovet avautuivat.